arojouni Koetan pysyä Suomea koskettavissa ajankohtaisissa asioissa, ympäristöön, talouteen ja turvallisuuteen liittyen.

Suomen keltaliivit

  • Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista on Albert Edelfeltin öljymaalaus vuodelta 1878
    Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista on Albert Edelfeltin öljymaalaus vuodelta 1878

Suomessa on 1500-luvun lopulla kapinoitu silloisia kovia olosuhteita ja riistoa vastaan. Silloiset hallitsijat olivat vaatimassa talonpojilta veroja, joita voudit keräsivät. "Fleming pystyi vastaamaan kapinaan tehokkaasti, sillä sisällissotaa odottaen hän oli pitänyt joukkonsa koossa ja valmiina.[1] Ensin Akseli Kurjen joukot löivät Pentti Poutun johtaman pienemmän nuijamiesjoukon Satakunnassa Ulvilan taistelussa. Ilkan johtaman 2500-miehisen kapinallisten pääjoukon edetessä Pohjanmaalta kohti eteläistä Suomea Fleming lähti heitä vastaan mukanaan 3000 miestä. Joukot kohtasivat Nokian taistelussa joulukuun lopussa, jossa Fleming ensin peloteltuaan nuijamiehiä tykinlaukauksilla sai näiden joukot hajoamaan lupaamalla rivimiehille vapaan poispääsyn, jos johtajat luovutettaisiin. Lopulta Flemingin huovit surmasivat avuttomasti pakenevia vastapuolen jalkamiehiä. Kuukautta myöhemmin joukkoa johtaneet kapinapäälliköt – Ilkka mukaan luettuna – saatiin kiinni Pohjanmaalla ja teloitettiin. Myös Nyystölän ja Suur-Savon taisteluissa Flemingin alaiset joukot saivat viekkaudella nuijamiehet ensin antautumaan ja sitten surmasivat heidät. Pohjanmaalta nousi tämän jälkeen vielä toinen kapina-aalto, mutta lopulta ratkaisevassa Santavuoren taistelussa 24. helmikuuta 1597 Flemingin henkilökohtaisesti johtama 1500 huovin joukko löi 3000–4000 nuijamiehen joukon.[7]https://fi.wikipedia.org/wiki/Klaus_Fleming

Ranskassa keltaliivit protestoivat jatkuvasti kiristyviä olosuhteita ja veroja vastaan.  

https://lexpansion.lexpress.fr/actualite-economique/le-grand-bluff-de-l-eolien_2053309.html

 

"Le vent produit-il une électricité moins chère ? Non, puisque EDF est contraint d'acheter ce courant à un prix qui, en moyenne, atteint actuellement 82 euros le mégawattheure, et qu'elle le revend nettement moins cher sur les marchés européens."

 

Le grand bluff de l'éolien

 

Tuulivoima suurta bluffia

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Verot juovat kansan verta. Ei se mihinkään ole muuttunut. Nyt vain aateliston sijaan rahat jaetaan vähä laiskemmalle proletariaatille. Yhtä kaikki, duunaria koijataan.

Mitähän 1500-luvun porukka olisi tuuminut kun joku olisi ehdottanut nykyistä 45% veroastetta..

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Olet asian ytimessä.

Luin sattumoisin amerikkalaisen arvion ranskalaisten kapinoinnista ja vertasivat tässä kirjoituksessa maitten verotusta, joka oli ranskalaisten kannalta epäoikeudenmukainen ja kohtuuton nimenomaan keskiluokan osalta.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Tulevaisuudessa tämä teknologia-aikakauden ja massatuotannon mahdollistama "vallankumousikkuna" luultavasti sulkeutuu. Sehän avautui 1789 Ranskassa ja ehkäpä viimeinen menestynyt vallankumous oli Itä-Timorissa n. 1979. Siinäpä 190 vuotta vallankumouksia. Massamedian ja henkilökohtaisen median hallinta luultavasti ehkäisevät vallankumoukset. Palaamme ikuisen hirmuvallan ja despotismin aikaan, ellei sitten väkiluku pienene niin paljoa, että yläluokalle ei riitä talonpoikia, palvelijoita, käsityöläisiä ja orjia, joita alistaa.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kyllä tuota anarkismia kammoksutaan yhteiskunnassa. Ja varmasti nytkin tuomitaan nuo keltaliivit hornan tuuttiin.

Aika nopeasti Suomessakin on menossa läpi kaikenlaiset tiedustelulait, jotta tiedetään sitten valmistautua, mikäli joku asia olisi menossa pieleen.

Niinkuin tuolloin 1500-luvulla Flemingin joukot olivat valmiina sisällissotaan. Kapina, napina ja purnaus veroja kohtaan oli jo olemassa. Ja tiedettiin verovarojen väärinkäytöstäkin ilmeisesti. (Pohjanmaan talonpojat olivat kirjoittaneet kirjeitä kuninkaalle).

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Näin sivusta katsoen näyttää tältä:

Suomen oman tuotannon rinnalle ja ohi on nostettu pyhän ja hienon rajattoman globalisaation nimissä halpatuotanto. Tuon tuotannon alkuperä, raaka-aineet sekö tuotanto-olosuhteet eivät muistuta millään tavalla länsimaisia vastaavia. Ei standardejs, ei sertifiointeja. Tekstiiliteollisuus noin ihan käytännän esimerkkinä.

Samaan aikaan suomalaiset eivät työllisty, eivätkä myöskään vastaavasti menesty kv. kilpailussa, pts. ehkä kapeilla osa-alueilla, jotka eivät kuitenkaan pysty korvaamaan pois jo hävitettyä ja hävittyä työtä. Lisäksi maahaan laivataan 0 tason työvoimaa sitä olematonta työvoimapulaa paikkaamaan. Kasvavan automaation osuus vielä tuohin päälle. Tämä luonnollisesti tuo viivan alle omistajilleen lisää fyrkkaa, mutta maakunta maksaa joka tapauksessa viulut.

Siinä ohessa valtiovalta vielä ulosliputtaa, ts myy hölmön kaupoilaaan osuksiaan omista yhtiöistään ylläpitääkseen omien suojatyöpaikkojensa määrän jatkaen lihavan kissan elämää kansan köyhtyessä ( Caruna, Digita, Kemira GH jne. )

On oikeastaan iso ihme, ettei niitä iloisen ja pirteän keltaisia liivejä näy jo tuhansia.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Aiheellista havainnointia.

Moni varmaan miettii kylläkin, että mihin tämä maailma on menossa.
Ei kannattaisi jäädä liian pitkäksi aikaa kuitenkaan paikoilleen miettimään, kansa köyhtyy, rakentamisen jälki on huonoa, tiet huonossa kunnossa jne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset