arojouni Koetan pysyä Suomea koskettavissa ajankohtaisissa asioissa, ympäristöön, talouteen ja turvallisuuteen liittyen.

Keinot paikalliseen vaikuttamiseen heikkenevät EU:ssa

  • Kesällä ajatuksetkin kukkivat
    Kesällä ajatuksetkin kukkivat

Ruotsissa kunnissa ei enää olisi mahdollista päättää tuulivoimaprojekteista. Suomessa käytännössä kunnilla olisi vielä päätöksenteko-oikeus tästä jäljellä viimekädessä. Mutta englantilaiset asukkaat saavat nyt päättää paikallisella tasolla tuulivoimasta. Suomi kuitenkin saattaa seurata Ruotsia tässäkin asiassa? Nyt jo näyttää selvältä, että meluun liittyvässä tutkimuksessa Suomen hallitus on ottanut ohjaimet käteen. Saksalaisen esimerkin mukaan meluasiat alistetaan toimikunnalle, joka istuu asian päällä niin kauan kun on tarve. Mitään haittaa ei melusta ole viimeisimmän tutkimuksen mukaan. Saksassakin asiantuntijatahon tutkimukset ohitetaan näennäistutkimuksin, josko tätä varten komitea tulee jonkun raportin kanssa ulos vuonna 2019, jolloin voidaan sitten muuttaa turvaetäisyyksiä, mikäli uudet tutkimukset näin suosittelevat.

EDIT: 

Poliittiset paineet muutokselle ovat jo ilmassa Saksassa, kansalaisille järjestetään ilmaisia melumittauksia jne. „IMMER MEHR SINNTALER BÜRGER KLAGEN ÜBER LÄRM“

kostenlose LÄRMMESSUNG möglich

 

https://www.windkraft-sinntal-so-nicht.de/2017/06/26/politisch-druck-machen/

"An error does not become a mistake until you refuse to correct it"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kudosten ominaisvärähtelytaajuus on infra-aaltojen alueella. Jos ymmärtää hiukankin fysiikkaa ja fysiologiaa niin ilman mitään tutkimustakin järkevä ihminen ymmärtää, ettei tuollaisissa vellovissa olosuhteissa elintoiminnat ole normaaleja ja varmasti pitkään vaikuttaessaan aiheuttavat monenlaisia vahinkoja ja häiritsevät todella pahasti solutason toimintaa.

http://www.telegraph.co.uk/news/earth/energy/windp...

"Koska ihmiskeho on värähtelevä systeemi (k. Robert-Koch-Institut), siten voi ihmiskeholle aiheutua vahinkoa."

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4063257/

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Onhan se näin, mutta toimikunta sai melkein 2 milj. euroa ja aikaa miettiä tuonne 2019 saakka, että onko se näin ja mitä tehdään.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Mihin lakiin perustuu käytäntö, että Ruotsissa kuntatasolla ei ole enää päätösvaltaa lupa-asioissa, vaan se tehtäisiin peräti EU-tasolla?

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kun kyseessä on vielä ehdotus ja EU:lla ei ollut vielä roolia muuta kuin, että "...etablering av vindkraft underlättas och blir mer rättssäker..."

"Energimyndigheten och Naturvårdsverket har haft regeringens uppdrag att se över hur tillståndsprocessen för vindkraft fungerar. De har nu kommit fram till att etablering av vindkraft underlättas och blir mer rättssäker om bestämmelsen om kommunal tillstyrkan tas bort." http://www.vindkraftsnyheter.se/20170621/5055/komm...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomessa otettiin käyttöön tuulivoimahankkeiden läpimenon sujuvoittaminen, ihmiset saavat valittaa, hintaa nostettiin puolella, KHO valitus ennen maksoi 250 euroa ja nyt 500 euroa. Läpimeno nopeutui kun lähes kaikki valitukset kaatuvat tiukkaan vihreään seulaan, siitä menevät läpi vain tuulivoimahankkeet. Rakennusluvat ovat valmiina odottamassa KHO:n ratkaisua, vain se tukipäätös vielä jatkosta puuttuu.

Hallitus teetti ns. terveysselvityksen jossa todettiin että kaupungissa vilkkaan kadun reunassa on melua vähintään yhtä paljon kuin mitä tuulivoimalan lähellä.
Logiikka käännettiin niin päin, että tuulivoimaloita voidaan rakentaa vapaasti, jos tieteellinen tutkimus, jota ei ole tehty, ei ole pitävästi todistanut, että niistä olisi terveyshaittaa, jos tutkimuksia olisi tehty. - Nyt tuulivoimayhdistys sai mitä halusi: "Hallitus alkaa nyt valmistella uutta tukijärjestelmää uusiutuvalle sähkölle, ilmoittaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen". Tuulivoimapelleily tuottaa rahaa jatkossakin..

Joskus sai saunan rakentaa rannalle, mutta ei enää kun se voi rikkoa maiseman ja pesuvesi saastuttaa veden. Tuulivoimalan saa rannalle rakentaa ja jopa kannustetaan massiivisella valtion tuella että niitä nopeasti rakennettaisiin. Haitat rakentamisesta ovat nyt näkyvillä, mutta viranomaiset sulkevat silmänsä ja korvansa, eivätkä näe eivätkä kuulee mitä mieltä väestö tuulivoimaloiden ympärillä niistä on. Hallitus pitää kansalaisia pilkkanaan, vastuu tukipolitiikasta kasattiin veronmaksajien harteille jo kerran syöttötariffi paketilla, ja nyt sitä taakkaa on vielä tarkoitus kasvattaa..

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #5

Mikäli Ruotsissa ehdotus menee läpi, saa Ruotsin valtio suunnitella ministeriönsä nojalla minne niitä tuulivoimaloita pystytetään. Siinä paikallisilta asukkailta kysellään muodollisesti asioista ja saavat olla mukana palavereissa. Varmaankaan käytännössä asiat eivät paljoa muuttuisi nykykäytännöstä. Huonomminkaan ei asioita voisi enää hoitaa.

Ongelmia ja huolestuneita ihmisiä on Pohjanlahden molemmin puolin ja huolestuneiden ihmisten määrään kun vertaa tuulivoimaprojektien läpivientiä, on kysyttävä, että voisiko asioita hoitaa paremmin EU-Suomessa. Etenkin lainsäädäntöä tulisi tarkastella ihmisoikeusnäkövinkkelistä, kotirauhan rikkominen etc. http://arojouni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236174-tu...

Nythän Englannissa on uusien projektien osalta paikallisten ihmisten hyväksynnällä ratkaiseva merkitys. Tähän on tultu kun ensin on hoidettu asioita todella huonosti paikallisista ihmisistä välittämättä. Ero EU:sta oli väistämätöntä tätä taustaa vasten peilaten.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomen ilmasto-olosuhteet yllättivät tuulivoimatoimijat? - Vaikka asiasta varoitettiin, - ei uskottu. Suomi on kylmä talvella ja kesällä kuuma, puuskaiset tuulet, lunta ja jäätä. Ankarat olosuhteet kuluttavat koneistoa ja rakenteita, nyt on uutisoitu jo monelta taholta ettei komposiittirakenteiset lavat kestä. Porissa Peittoon ns. tuulivoimapuistossa on kolmen vuoden käytön jälkeen lapojen vaihto käynnissä, ovat kuulemma halkeilleet. - Ei se yllätyksenä tullut, vesi jäätyessään laajenee ja murtaa rakenteet. Taas tuodaan raskaat nosturit paikalle jostain kaukaa erikoiskuljetuksella suurilla rekoilla, ja ulkomaiset rakentajat vaihtavat takuutyönä rikki menneet siivet uusiin samanlaisiin. - Ei suomalaiset kerrasta mitään opi. Ja mitä väliä sillä on kun valtio maksaa syöttötariffi tukea sen verran että homma kannattaa. - Järjetöntä rahan heittämistä tuulen vietäväksi.

http://tvky.blogspot.fi/2017/06/tuulivoimaloiden-l...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset