arojouni Koetan pysyä Suomea koskettavissa ajankohtaisissa asioissa, ympäristöön, talouteen ja turvallisuuteen liittyen.

Tuulivoimalat toimeen omillaan

  • Kansalaisen perustuslailliset oikeudet ja terveys ovat nyt vaarassa
    Kansalaisen perustuslailliset oikeudet ja terveys ovat nyt vaarassa

 

Hesarin kirjoituksessa oikeusministeri Jari Lindström pohtii omaa ja puolueensa kantaa tuulivoimaloihin. Tuulivoimaloiden on tultava toimeen omillaan. Mitä tämä mahdollisesti tarkoittaa Suomessa?

 

Saksan keskeinen asema EU:ssa viitoittaa unionin taloudellista toimintaa. Unionin alkujuuret lähtevät hiili- ja teräsyhtiöiden toiminnasta, jolloin kaupankäynnin esteitä purettiin yhteisillä sopimuksilla. ”Vapaan kilpailun varmistamiseksi korkean viranomaisen tietoon on saatettava jäsenvaltioiden kaikki toimet, jotka ovat omiaan vaarantamaan sen toiminnan.”

 

Euroopan unioni on tänään paljon muutakin, keskeistä edelleen on vapaakauppa ja kaupan esteiden purkaminen.

 

Euroopan unioini pyrkii energiaunioniksi, jossa eri maiden sähköverkot yhdistetään. Saksalla ja Tanskalla on ajoittaista tuulivoimaa, mutta edelleen hiilen polttoon perustuvat lauhdevoimalat muodostavat ylivoimaisesti tärkeimmän perustan sähköntuotannolle. Pohjoismaissa vesivoimalla on keskeinen rooli, puolet sähköntuotannosta tulee vesivoimasta.

 

EU on menettänyt asemaansa teräskauppiaana kiinalaisille. Kilpailukyky on heikko idän tiikerivaltioihin verrattuna. Eurooppa taantuu!

 

Tuulivoimatuotanto generaattorin osalta on siirtynyt myös Kiinaan, terästornit ja siipien valmistus ovat edelleen Euroopassa. Samoin raudoitus ja tuulivoimaloiden perustukset tehdään paikallisena alihankintana.

 

Tuulivoimarakentaminen on nähty voittopuolisesti edistyksenä, eräitä seikkoja ei ole unionin tasolla tarvinnut huomioida, ja niitä onkin aktiivisesti lakaistu maton alle. Aina tilaisuuden tullen on valtioiden ympäristöministeröiden taholta tuotu esille tutkimuksia, joissa todetaan, että tuulivoimarakentaminen saattaa olla luonnon monimuotoisuudelle haitaksi, sen sijaan tuulivoimaloiden aiheuttamaa infraääntä ei pidetä ihmisen terveydelle vaarallisena.

 

Lääkärin etiikkaan liittyen on kuitenkin tuotu jo vuosikymmenten ajan varoituksen sanoja esille, ja viime aikoina myös kattavia lääketieteellisiä tutkimuksia, joissa infraääniin on liitetty riskejä terveyden menettämisen suhteen, kun ihminen altistuu tuulivoimaloiden läheisyydessä pitkäaikaisesti infraäänille.

 

[Tutkimus infraäänien vaikutuksista terveyteen:

Kirjassaan "Tuulivoima, ääni ja infraääni: teollisuuden kokoluokan tuulivoimalan vaikutukset ihmisten terveyteen," Dr. Marjolaine Villey-Migraine vahvistaa infraäänellä olevan kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Hän kirjoittaa:

"Riskit vibroakustisesta taudista tunnetaan lentäjien ja kosmonauttien reaktiosta.

Kymmenet kokeelliset tutkimukset teollisuudessa ja laboratoriossa ihmisiä ja eläimiä koskien vahvistavat käytöshäiriöt, ja fysiologisia muutoksia, kuten: verenpaineen nousu, hengitystiheys ja muutoksia tasapainohäiriöissä, pitkän altistumisajan jälkeen (4 kuukautta, esimerkiksi) jotkut haitallisista terveysvaikutuksista ovat peruuttamattomia...”]

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tuet olisi pitänyt EU:lle annetun lupauksen mukaan tarkistaa vuosittain. Alkujaan tuki oli väärin laskettu, ja nyt sitä kohtuutonta ylihintaa maksettaisiin 12 vuotta.

Rahalle on varmasti tärkeämpääkin käyttöä kuin hukata 4000 miljoonaa tuuleen, ja kun se aiheuttaa niitä terveys- ja ympäristöhaittoja, niin minun mielestä se menee jo rikollisuuden puolelle.

Suomen sähköntuotannossa tuulivoima on ainoastaan kiusallinen haitta.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Luonnolla ja eläimillä ei ole väliä, ihmisen valitusoikeudet käsitellään eri oikeusasteissa tuulivoimalle suotuisalla tavalla.

Viranomaisilla on terveyshaitoista yliopistotason tutkimuksia osoittaa, joissa todetaan, ettei ole infraäänistä haittaa niiltä etäisyyksiltä, jonne ne yleisesti sijoittuvat asutuksesta. Porissa voitiin tuoda teollisuusluokan tuulivoimaloita haitatta aivan kulttuurikylien kylkeen 500 metrin päähän lähimmistä asunnoista.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

TuuliWatin toimitusjohtajan mukaan nämä kulttuurikylät ovat "Suomen suurin kaatopaikka".

Persut ovat nyt paljon vartijoina, toivottavasti ote pitää loppuun saakka. Kepu heittäisi lisärahat uudelleen tuuleen, koska maanomistajien pitää saada lisää tuloja.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #3

No tuulivoimalat ovat jätteenkäsittelylaitoksen vieressä.

Tarvittaisiin vain päätös purkaa kyseiset häirikkövoimalat, niin kylät voisivat vielä jatkaa tuhat vuotista eloaan. Perussuomalaiseen tapaan tai sitten ei?

Porin kaupunki on todennut, että kulttuurikylissä asuvat ihmiset ovat ilman kaavallista suojaa. Eivät siis asu kaavoitetulla alueella.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomen tutkimukset ovat hallituksen politiikkaa myötäileviä, jos virassa oleva professori antaa poliittisen suunnan vastaista tulosta jossa on faktat huomioitu, niin hän on entinen viranhaltija.

Tuulivoimaan suunnattu julkinen tuki raivaa esteet joka tasolla.
Kaavat menee vauhdilla läpi, rakennusluvat annetaan ehdollisina ennen valitusprosessin päätöstä.

Kaiken huippuna KHO lipsuu päätöksissä tarkoituksellisesti, ja ensisijaisesti on odotettavissa valituksen hylkäys.

Tämä on jo mielivaltaa joka ei perustu lakiin. Valitusten hintaa nostettiin puolella, se karsii jo aiheellisia valituksia pois, ja väärinkäytökset saavat lainvoiman.

Suomi luisuu ulos oikeusvaltion periaatteista.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

No lainsäädäntö kuuluu niihin muokattaviin asioihin tuulivoimaloiden esteiden purkamisessa.

Monessa EU-maassa on jo säädetty minimietäisyydet tuulivoimaloiden sijoitteluun asutukseen nähden. Mutta kun Suomessa on tilaa tuulivoimaloille, tällaista lainsäädäntöä ei tarvita.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Olen pettynyt. Kirjoitus alkoi milenkiintoisesti tuulivoimabisneksestä, mutta päätyi infraääniin ja lääketieteeseen. Otsikolle "Tuulivoimalat toimeen omillaan" ei annettu kunnon vastinetta. Siis, miten tuulivoima saadaan toimimaan ilman tuulitukia ? Miten on tuulituet muualla Euroopassa ja maailmalla ?

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Myönnän keskeneräisyyden, pohdintaa voi jatkaa...

Mielestäni Lindströmkään ei antanut vielä vinkkejä, mihin suuntaan hallitus vie tuulivoimarakentamista.

Kannattavuus on haettu tuomalla teollisuusluokan tuulivoimalat lähelle asutusta, valmiiden teiden, sähkölinjojen ja muuntajien lähelle.

Ajatukseni tuoda esiin kansalaisten perustuslailliset oikeudet ja terveyteen liittyvät huolet yms. antaa rajan, minkä yli ei voisi mennä enää yhtä helposti kuin tähän mennessä on tehty kannattavuutta haettaessa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Yhtään teollisen luokan tuulivoimalaa ei tuota kaupallisesti ja verkkoon kytkettynä ilman tukia. Ei yhtään, ei missään. Toimiala perustuu pelkästään tukiin.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kun seuraa energia-alan kehitystä USA:ssa, tuodaan jo avoimesti esille se tilanne missä nykyinen teknologia ei enää riitä, vaan on lähdettävä kehittämään uutta.

USA:ssa ja Kanadassa on lähdetty kehittämään uutta ydin- ja fuusiovoimaan perustuvaa teknologiaa. Ovat ristineet sen the third way:kai.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #11

Mieti mitä oltaisiin saatu aikaan, jos tuulitariffin sijan oltaisiin kerätty kansainvälinen huippututkijryhmä ja rahoitettu sitä 4 miljardilla 12 vuoden ajan suomalaisella omistuksella? Tehtävänantona kehittää ympäristöystävällinen tuotantomuoto sähkön varastointeineen.

Suomessa puretaan nyt alle 10 vuotta vanhoja tuulivoimaloita, jotka saivat aikoinaan 40% investointitukea rakentamiseen. Puhuttiin ja puhutaan 25 vuoden elinkaaresta vaikka todellisuudessa luku on noin 12 vuotta. Tariffin aikana Suomen tuulivoimaviennin maailmanmarkkinaosuus on puolittunut, ja molemmat kotimaiset turbiinivalmistajat ovat konkurssissa. Tariffituki ei tuonut työtä eikä vientiä, toimialan kotimaisuusaste on 20 prosentin luokkaa. Yksi Suomen taloushistorian kalleimmista ja epäonnistuneimmista tulonsiirroista.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #12

Sanos sitä, suomalaista osaamista käyttivät nyt ranskalaiset ydinvoimarakentajat yhdessä saksalaisen konsortion kanssa ydinvoimalan rakentamisessa. Prototyypistä taitaa sittenkin tulla vielä kannattava voimalaitos.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Tuulivoimaloita voidaan pitää tuotteina, jotka olisivat tyyppihyväksyttyjä, valmiita ilman haittoja olevia. Tällaisina niitä markkinoitiin Suomeen.

Nyt kuitenkin yhä useampi joutuu toteamaan tuulivoimaloihin liittyvän valtavia epäsuhtia, keskeneräisyyttä, vikoja, joita ei voida poistaa jne.

Oli väärin ensinnäkin lähteä markkinoimaan tällaista keskeneräistä tuotetta, joka todennäköisesti myös jää keskeneräiseksi. Esim. aerodynaamista ääntä ei voida vähentää, se onkin vain lisääntynyt tuulivoimaloiden tehon kasvun myötä.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Viikonloppu kevennys vakavaan asiaan. Vääryyttä perkele, sitä tuo tuulivoima on. STY:n Anni Mikkonen ja Jari Suominen pääsivät Youtubeen.
https://www.youtube.com/watch?v=JDIKNR0pReY

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset